perjantai 30. tammikuuta 2015

Chilien istutusta ja Aasialaista ruokaa.

Pimeys ja hektinen työtahti ovat veroittaneet jaksamistani, eikä iltavuoron jälkeen ole oikein saanut tekstiä tai kuvia aikaiseksi. Nukkuminen on sen sijaan sujunut vähän liiankin hyvin ;)

Käytiin maanantaina Citymarketissa sitrushedelmäostoksilla, kun niitä sai 1€ kilohintaan. Löytyi appelsiinia, klementiinejä, verigreippiä, makeaa greippiä, kahta eri pomeloa ja muita koriimme tiensä löytäneitä yksilöitä.

P1000357.jpg

Mieheni hankki eilen ystävänsä kasvienkasvatusliikkeestä altakasteluruukkuja ja lampun chilejämme varten.

P1000358.jpg

P1000359.jpg

Toivottavasti saadaan kesäksi runsaasti erilaisia chilejä!

P1000360.jpg

Käytiin maanantaina myös etnisissä ruokakaupoissa Kalliossa ja kaappimme pursuavat nyt niin linsseistä, kuin kikherneistä sekä erilaisista kasviksista ja mausteista. Olisi pitänyt lainata auto kauppareissua varten. Oli sen verran tuomista!

P1000362.jpg

Päätettiin marinoida kanaa, vaikka en oikein kanasta pidäkkään, mutta vaihtelu virkistää. Marinadiin tiensä löysi verigreippi, chili, inkivääri, valkosipuli, osterikastike, soija ja limenkuori.

P1000363.jpg

P1000364.jpg

P1000365.jpg

P1000366.jpg

P1000367.jpg

P1000368.jpg

P1000372.jpg

Toinen ruokalaji oli Tom Kha-keitto, joka koostuu kanasta, Galangal-juuresta, chilistä, kookoskermasta, herkkusienistä, sipulista ja Tom Kha-tahnasta. Ai, että oli hyvää!

P1000373.jpg

Pinnalle vielä kevätsipulia ja makuelämys on taattu!

P1000378.jpg

P1000379.jpg

P1000380.jpg

P1000382.jpg

P1000383.jpg

Kana-nuudeliannoksemme sisälsi Tahinia, kiinankaalia ja soijaa sekä tietysti marinoidut ja paistetut kanat.

P1000387.jpg'

P1000389.jpg

P1000391.jpg

P1000392.jpg

P1000393.jpg

P1000394.jpg

Taitaa tulla vuoden kanakiintiö täyteen, mutta on se Tom Kha sen arvoista!

Julkaistu 3.12.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti