torstai 29. tammikuuta 2015

Loma Tukholmassa. Osa 1: Mongolian BBQ.

Tukholmassa oli mukavat lämpötilat ja aurinkoinen sää lukuunottamatta sunnuntaita. Silloin satoi vähän vettä, mutta muuten oli ihan lämmintä.

Nopein yhteys keskustaan Arlandan lentokentältä on ottaa kyyti Arlanda Expressillä. Matka kestää noin 20 minuuttia ja junassa on mukava matkustaa. Junat eivät ole yleensä täynnä, koska niitä kulkee todella usein. Poikkeuksena on sunnuntai, sillä silloin niitä menee noin puolen tunnin välein. Matkan hinta kahdelta aikuiselta on 280 kruunua ja mitä useampi matkustaa, sen edullisemmaksi tulee.
Hotellimme sijaitsi aivan rautatieaseman tuntumassa.

DSC01831-normal.jpg

Saavuttuamme perille, lähdettiin heti etsimään ruokapaikkaa. Sellainen löytyikin Hötorget:n lähistöltä. Huomattiin, että täällä on paljon Mongolian BBQ- paikkoja, missä tarjoillaan myös aasialaisia herkkuja. Otettiin riski ja mentiin tuollaiseen buffettiin.

DSC01839-normal.jpg

DSC01840-normal.jpg

DSC01841-normal.jpg

Mongolian BBQ- toimii sillä tavalla, että saat valita itse lautasellesi ylläolevia herkkuja ja kastikkeita jotka kokki sitten wokkaa valmiiksi. Jättiravut, kasvikset ja simpukat olivat herkkua!
Tämän lisäksi ravintolassa oli iso lounaspöytä mistä löytyi misokeittoa, thaimaalaisia patoja, dumplingseja, vartaita, sushia (ei maistettu), kasviksilla täytettyjä kanakääryleitä, grillattua lohta ym. Jälkiruokapöytäkin löytyi ja sen lisäksi saimme vielä friteerattuja banaaneja vaniljajäätelön kera.

DSC01842-normal.jpg

DSC01843-normal.jpg

Wokattu Mongolian BBQ oli molempien mielestä parhain annos.

Ruokailun jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia...

DSC01844-normal.jpg

DSC01845-normal.jpg

DSC01846-normal.jpg

DSC01848-normal.jpg

DSC01849-normal.jpg

DSC01852-normal.jpg

DSC01854-normal.jpg

DSC01856-normal.jpg

DSC01858-normal.jpg

DSC01859-normal.jpg

DSC01861-normal.jpg

DSC01862-normal.jpg

DSC01863-normal.jpg

DSC01864-normal.jpg

DSC01865-normal.jpg

DSC01866-normal.jpg

DSC01868-normal.jpg

DSC01869-normal.jpg

DSC01870-normal.jpg

Iltaa vietimme Gården Bar & Grill- terassiravintolassa.

DSC01871-normal.jpg

DSC01872-normal.jpg

DSC01873-normal.jpg

DSC01876-normal.jpg

DSC01878-normal.jpg

DSC01879-normal.jpg

DSC01880-normal.jpg


Julkaistu 29.7.2014.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti