torstai 29. tammikuuta 2015

Hyvä ruoka ja treeni naisen tiellä pitää.

Ollaan nyt viikon verran syöty vain kasviksia ja kalaa, eli palattu meille normaalimpaan ruokavalioon. Käytetään myöskin maitotuotteita, eli vältetään eläinperäisistä tuotteista lihaa ja kanaa. Muutama päivä sitten syötiin iltapalaksi paistettua kesäkurpitsaa lohi-avokadotäytteellä, papu-riisi-tattaripaistosta juustolla, pavuilla ja kasviksilla, sekä tomaattisalaattia.

DSC01124-normal.jpg

DSC01127-normal.jpg

DSC01128-normal.jpg

DSC01129-normal.jpg

DSC01130-normal.jpg

DSC01132-normal.jpg


Eilen tein iltapalaksi pizzaa, kun saatiin vieraskin kylään. Pohja on aivan perustaikina eli 3dl vettä, vajaa pussillinen kuivahiivaa, 8dl jauhoja, ripaus Himalajan suolaa ja Intiaanisokeria, sekä 4rkl auringonkukkaöljyä. Taikina vaan työstöön ja uunipellille. Päälle tuli 2 pientä tomaattipyrepurkillista, purkki tonnikalaa, runsaasti viipaloitua tomaattia, mozzarellaa, oliiveja, juustoraastetta, cayannepippuria, yrttejä ja pippuria. Paistoaika oli n. 25-30 min 225`c. Päälle tuoretta rucolaa ja that´s it!

DSC01154-normal.jpg

DSC01155-normal.jpg

DSC01156-normal.jpg

Oli muuten aika iso ähky parin viipaleen jälkeen.

Tänään aamiaiseksi valmistin ruisleivän suolakurkulla, rucolalla, tomaatilla, avocadolla ja kananmunalla. Aamiaisen jälkeen lähdettiin vieraamme kanssa Kisahallille tekemään pieni treeni. 

Ohjelma koostui lähinnä runsaasta lämmittelystä, palauttavista nyrkkeily/ säkkiharjoituksista ja venyttelystä. Tuollaisen leivän jälkeen jaksoi hyvin treenata ja nyt pitääkin alkaa kehittelemään jotain lounaaksi...

DSC01158-normal.jpg

DSC01159-normal.jpg

DSC01160-normal.jpg

Julkaistu 3.7.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti