Tämän vuoden juhannuksen vietin ihan kaupungissa. Käytiin kävelyllä Seurasaaressa, tilattiin pizzaa kotiin ja pelattiin biljardia. Istuskeltiin ystävämme parvekkeella sateelta suojassa ja kuunneltiin musiikkia. Juoksemassakin kävin lauantaina. Nukuttiin pitkään ja hyvin, ja voisi sanoa, että kaikin puolin rennosti tuli aikaa kulutettua.
Luin Desert Flower-nimisen kirjan loppuun ja oli tuo tarina kyllä melko uskomaton. Tositapahtumiin perustuva kirja kertoo Somalinaisen elämästä, ympärileikkauksesta, kotoa karkaamisesta ja rankasta elämästä kohti huippumalliuraa.
Kohta on juoksulenkin aika, kunhan lounas on sulateltu.
Julkaistu 23.6.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti