perjantai 30. tammikuuta 2015

Näin valmistin herkullisen lasagnen.

Lasagnen tekoon tarvitaan kaksi kastiketta, Bechamel ja tomaattikastike. Bechamel eli valkokastike valmistetaan jauhoista, voista ja maidosta, mutta tässä tapauksessa mukaan lisätään myös justoraastetta. Tein kastiketta noin litran.

Tärkeää Bechamelin onnistumisessa on roux, eli jauhojen ja voin suhde. Se on valkokastikkeessa aina 50/50. Jos jauhoja laittaa liikaa, saattaa kastikkeesta tulla klönttistä ja jos sitä laittaa liian vähän, jää pinnalle rasvaa lillumaan. Ei siis hyvä. Jauhoja ei tule ruskistaa voissa, vaan se ainoastaan kypsennetään ja maito lisätään joukkoon vispaamalla. Simppeliä. Lopuksi täräytetään haluttu määrä juustoraastetta sekaan.

DSC02404-normal.jpg

Tomaattiseen jauhelihakastikkeeseen laitoin tom.pyreen ja -murskan lisäksi sipulia, purjosipulia, munakoisoa ja valkosipulitäytteisiä oliiveja. Mustapippurirouhe, punaviinietikka, vasikanlihafondi, oregano ja basilika maustoivat soossin. Tämän kastikkeen avainsana on pitkä haudutus.

DSC02405-normal.jpg

DSC02406-normal.jpg

DSC02407-normal.jpg

Pilkoin kesäkurpitsaa, koska halusin lisätä sen raakana lasagneen. Näin kesis ei kypsyisi liikaa.

DSC02408-normal.jpg

Öljyä vuoka ja laita pohjalle jauhelihakastiketta. Lado lasagnelevyjä 2kpl päällekkäin, kunnes kastike peittyy. Lisää kastiketta päälle ja tämän jälkeen Bechamelia. Lado sitten taas lasagnelevyjä kaksi kerrosta ja jauhelihakastiketta. Vuokaan meni vielä kaksi kerrosta lasagnelevyjä ja loput jauhelihakastikkeesta.

DSC02409-normal.jpg

DSC02410-normal.jpg

DSC02411-normal.jpg

DSC02412-normal.jpg

DSC02413-normal.jpg

Vikan jauhelihakastikekerroksen päälle laitoin kesäkurpitsat ja peitin koko komeuden Bechamelilla.

DSC02414-normal.jpg

DSC02416-normal.jpg

DSC02418-normal.jpg

Lasagne uuniin 200´C n.40 minuuttia ja tämän jälkeen loput juustoraasteesta päälle. Vielä vartiksi paistumaan ja sen jälkeen on valmista!

DSC02419-normal.jpg

DSC02420-normal.jpg

DSC02425-normal.jpg

Uunituore Parmesanilla paranneltu lasagne ja kurkkuviipaleet. Ai ettien että!

DSC02428-normal.jpg

DSC02429-normal.jpg


Julkaistu 30.9.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti